Kuntoremontin monet mahdollisuudet Siuntion Hyvinvointikeskuksessa

Kuntoremonttikurssit ovat oivallinen väline varhaiseen kuntoutukseen, jonka työnantajat voivat järjestää omille työntekijöilleen yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Kuntoremontit mahdollistavat uusiutumisen ja voimaantumisen terveyden, elämäntapojen ja/tai henkisen työhyvinvoinnin alueilla. Kuntoremontti on ennalta ehkäisevää toimintaa, joka kannustaa ja ohjaa ihmistä ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Osanottajan terveydentila kartoitetaan mm. kuntotestein ja hänelle laaditaan testien tuloksiin perustuvat kunto-ohjeet. Yrityskään ei jää yksin - kuntoremonttien rahoitukseen on mahdollista saada tukea.

Ketkä sinun yrityksessäsi kaipaisivat huoltoa?
Oman tilanteen uudelleenarviointi mahdollistuu Siuntiossa. Tuemme tavoitteidenne mukaista muutosprosesessia eri alojen asiantuntijoiden avustuksella. Meillä on kokemusta muutosten onnistumisesta!

Kuntoremonttiin hakeminen


Valintaperusteet

Osanottajat tulevat kurssille työterveyshuollon suosituksesta. Yritys (työterveyshuolto, työnantaja ja työsuojelu) valitsee osallistujat. Työterveyshuolto tekee kurssilaisille kuntoutuspäätöksen. Lääkärin B-lausuntoa ei tarvita.

Kuntoremontin maksajatahot


Kustannuksista vastaavat työnantaja ja kurssilainen itse (esim. matkakulut). Kela maksaa kurssien ajalta toimeentuloturvana kuntoutusrahaa.

Millaiselle huollolle sinun yrityksessäsi olisi tarvetta?
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää kuntoremonttitarjonnastamme ja niiden haku- ja rahoitusmahdollisuuksista!

Lisätietoja:
myyntipäällikkö Janette Havia
puh. 050 4621 061
janette.havia(at)siuntionhyvinvointikeskus.fi

Muista myös Terveystreffit

Katso malliohjelma tästä:

[pdf]Lomatreffit 2012 malliohjelma, 105 kb, Päivitetty: 22.12.2011

Liittojen kuntoremonttilomavaraukset 2011

JHL28.2. - 5.3.
Pardia11.4. - 16.4.
Tehy25.7. - 30.7.
TU17.10. - 22.10.
JYTY7.11. - 12.11.
A-lomat5.12. - 10.12.


Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteystiedot:

A-lomat ry
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
A-lomat
mervi.luostarinen(at)a-lomat.fi
puh. 020 1112 770 tai 020 1112 771

Toimihenkilölomat – T-lomat ry
PL 421 (Mikonkatu 8 A 6. krs)
00101 Helsinki
vuokko.koistila(a)sttk.fi
T-lomat
vaihde 09 131521,
suora puh. 09 1315 2224

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAL ry
Haapaniemenkatu 7 - 9 B-talo, 10. krs (PL 242)
00530 Helsinki
SAL-lomat
pasi.ylitalo(at)sal-lomat.net
vaihde 010 2399 080,
suora puh. 010 2399 082