Työnohjaus on ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin apuväline. Ammattitaitoisen työnohjaajan ohjauksessa tutkitaan omaa suhdetta työhön, työrooleihin, työn arvoihin ja merkitykseen sekä paneudutaan työyhteisön toimivuuteen liittyviin kysymyksiin. Ulkopuolisen sparrauksen avulla mahdollistuu oman työn reflektointi, parempi tilanteen tiedostaminen ja jäsentäminen sekä toimivien ratkaisujen löytäminen. Sekä työnohjaus että coaching ovat ohjaustapoja, joiden kautta autetaan osallistujia kehittämään ja tukemaan itse itseään. Coaching nähdään usein tavoitteellisempana työskentelynä, vaikka käytännössä molemmat tyylit ovat ohjaustilanteissa esillä vaihtelevalla painotuksella. Coaching on tapa tehdä työnohjausta vahvan ratkaisukeskeisesti ja tavoitesuuntautuneesti. Prosessiin liittyy usein ohjauskertojen välisiä tehtäviä. Työnohjauksessa pidetään tärkeänä pysähtymistä oman työn tutkimiseen.
Tavoitteet
Työnohjaukseen osallistuvat määrittelevät itse tavoitteensa ohjauskerroille organisaation tavoitteiden pohjalta. Tavoitteena voi olla esim. ammatillinen kehittyminen, työssä jaksaminen, työhön liittyvien ongelmien käsittely, oman työroolin selkiyttäminen, oman tai organisaation perustehtävän kirkastaminen tai yhteisen tavoitteen määrittely.
Työskentelymuodot ja prosessi
Ohjaus voi olla yksilöllistä tai ryhmän työnohjausta. Työnohjausprosessin tapaamiskerrat sovitaan asiakkaan tarpeen mukaan. Yksilöohjauksen kesto on 1 – 1,5 tuntia, ryhmän työnohjaus 1,5 – 2,5 tuntia.
Ohjauskertoja on yleensä 3 – 4 viikon välein vähintään puolen vuoden ajan, vaikkakin työnohjaus voidaan järjestää myös yksittäisenä tapaamisena tiettyyn tilanteeseen liittyen. Ohjattava tuo työnohjaukseen omasta työstä nousevia kysymyksiä ja arjen työtilanteita, joita käsitellään yhdessä työnohjaajan kanssa. Työskentely tapahtuu keskustellen ja tilanteen mukaan myös toiminnallisia harjoituksia hyödyntäen. Työnohjaus ei ole koulutusta tai terapiaa, vaikkakin ohjaukseen saattaa sisältyä koulutuksellisia elementtejä.
Ohjauspaikka
Ohjauspaikasta sovitaan erikseen (asiakkaan tilat, Siuntion Hyvinvointikeskus tai Wilhelmiina Pikku-Huopalahdessa).
Investointi
Yksilötyönohjaus tai coaching 90 min, 350 € + alv
Ryhmäohjaus 90 min, 2-5 henkilöä 400 € ja 6-10 henkilöä 500 € + alv
© Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Alla rättigheter förbehålles. All rights reserved.






















